Suomi-Italia-Suomi

Posted: huhtikuu 11, 2012 in Uncategorized

Valokuvauskurssi Piemontessa.

Tää nyt meni tälläseksi jälkikäteen kirjoittamiseksi enkä kaikkia jänniä juttuja enää muista. Kiitos hotellin surkeelle wifille. Päivittelen tätä pikkuhiljaa kun Mestren hotellissa oli wlan vain respassa, eikä sielä huvittanut koko aikaa istuskella. Tämän takia juttu on repaleisen sisällötöntä. Venetsiasta laitan lässyä ja kuvia jossain vaiheessa.

Muutamia kuvia reissulta.

Kurssilla kuvausaiheina olivat raamit tjs. , heijastus, keskipäivän auringossa otetut varjokuvat sekä sihluetti.

Pääsiäisviikonloppuna Varallossa oli trialin EM-kisat jossa oli myös mukana Tommi Ahvala. Joka sitten voitti veteraanien EM-mestaruuden.

Muutamia muita kuvia kisoista.

Yhtenä päivänä käytiin parin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Alagnassa. Säätiedotuksessa oli kerrottu että päivästä tulee lämmin ja aurinkoinen, joten takki sai jäädä hotellille. Kun saavuttiin paikalle ja hypättiin ulos bussista niin takin jättäminen paljastui suureksi virheeksi. Lämpötila taisi olla +3°C ja kylä sijaitsi 1200 metriä merenpinnasta. Henki huurussa katottiin kun ihmisiä käveli vastaan toppavaatteissa, laskettelusukset kainalossa.

Lähtöaamu kun koitti käytiin räpsimässä muutamat kuvat markkinakojujen pystytyksestä.

Mainokset
kommenttia
  1. Jaana ja Kari Kuusinen sanoo:

    MOI!
    Ai sä oot ollu Italiassa, niin mekin

  2. Lea alakoski sanoo:

    Olin siellä minäkin. Lea

  3. Lea Alakoski sanoo:

    Kiitos Jussi vihjeestä huomata valkotasapaino. Kannattaisikohan minun opetella hieman enemmän kamerastani:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s